Yhdistyksemme eläinkuljetusauto on teippauksineen valmiina toimintaan. Loputkin autosta pitäisi varmaan pestä 😀
Uusia potilaita hoitolaan
Kuvassa ”Pöö” -nimen saanut viirupöllö. Pöö on jo toinen viirupöllö tämän talven aikana hoitolassamme. Pöön toi hoitoon Ristiinasta ystävällinen taho. Pöllöillä menee nyt tosi huonosti koska myyriä ei ole metsissä pyydystettäväksi. Siksi pöllöt hakeutuvat taajama-alueille. Aikaisemmin hoitolaamme tuli Pena -nimen saanut pulunpoikanen (pulu lisääntyy ympäri vuoden) jolla on toinen jalka venähtänyt. Hoidossa on myös varis ”Vaakku”, joka joutuu asumaan omassa häkissään pulujen naapurina.
Uusi hoidokki hoitolaamme
Kävimme tänään Varkaudessa. Kuopion torilta oli löytynyt pulu jonka paikallisen vartiointiliikkeen työntekijä meinasi lopettaa omien sanojensa mukaan ”vääntämällä niskat nurin”. Onneksi tilanteen huomasi pariskunta joka otti pulun hoiviinsa ja soitti meille. Nyt Jaakko -nimen saanut pulu tutustuu kahteen muuhun hoitopuluun meillä Mikkelissä omassa häkissään ja parin päivän tutustumisen jälkeen Jaakko pääsee tilavaan häkkiin kavereidensa seuraan. Vartiointiliikkeen työntekijä ei meidän mielestämme ole pätevä ihminen päättämään onko eläin lopetettava vai ei. Eikä vartiointiliikkeen työntekijä käsittääksemme ole oikea ihminen lopettamaan eläimiä kivuttomasti. Jaakko -pulu on muuten terve, mutta sen jalka on hieman venähtänyt. Kuvassa Jaakko tutustuu kahteen muuhun puluun verkkoaidan välityksellä. Kohta Jaakko pääsee samaan häkkiin ja keväällä koittaa vapaus terveenä!
Tervetuloa Elämäni Eläimet ry:n sivustolle!
Elämäni Eläimet ry:n toimipaikka on Mikkelissä. Yhdistyksemme toimintaan kuuluu loukkaantuneiden tai muuten hädänalaisten luonnonvaraisten eläinten hoito ja auttaminen. Lisäksi pidämme luentoja mm. kouluissa ja leireillä ja opastamme ihmisiä puhelimitse luonnonvaraisiin eläimiin liittyen.
Toimintamme on vapaaehtoistoimintaa eli emme saa työstämme palkkaa. Pyrimme hankkimaan varoja mm. kirpputorimyynnillä, mutta suuri osa kustannuksista katetaan edelleen omasta kukkarosta. Suurin menoerä on polttoaine, sillä ”eläinkeikkoja” on ympäri Etelä-Savoa. Eläinten ruokinta- ja lääkintäkulut ovat myös huomattava menoerä. Paras palkinto luonnonvaraisten eläinten hoidossa on kuitenkin nähdä hoidossa olleen eläimen vapautuminen terveenä takaisin luontoon!
Olemme hakemassa rahankeräyslupaa koska tarvitsemme ehdottomasti suuren ulkohäkin petolintujen ja oravien treenaukseen luontoon palautusta varten. Tarvitsemme myös pakettiauton eläinten kuljetusta varten. Jos toivottavasti saamme rahankeräysluvan, kerromme siitä heti näillä sivuilla sekä osoitteessa https://www.facebook.com/jampanelainhoitola/